28.10.2007

Ota mamma mato

Kotiuduimme juuri Helsingin kirjamessuilta. Oikeastaan pidän enemmän rauhallisesta kiertelystä Akateemisessa tai divareissa kuin tällaisesta tungeksimisesta, mutta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran osastolta olen aina löytänyt jotain mielenkiintoista. Tällä kertaa tarttui vitosella mukaan Ulla Lipposen toimittama ja Mikko Lehmusvyöryn kuvittama mainio 762 kompatehtävän kokoelma Ota mamma mato isän ja tyttären iloksi. Pitäisikö kerätä koko kirjasarja?
225. Oli iso intiaani ja pikku intiaani. Iso intiaani oli pikku intiaanin isä, mutta pikku intiaani ei ollut ison intiaanin poika. Miten tämä oli mahdollista?

25.10.2007

TKO-äly 20 vuotta

Entinen ainejärjestöni TKO-äly täyttää 20 vuotta ensi vuonna ja yrittää näköjään etsiä myös meidät reikäkorttisaurukset mukaan juhlimaan. Jos oikein muistan, pystytin yhdistyksen ensimmäisen WWW-sivuston (tai Mosaic-sivuiksi niitä silloin taidettiin kutsua) 1990-luvun alkupuolella, kun HTML oli puuta ja nörtit rautaa. Löytyisiköhän sivusto vielä jostain levynnurkasta?

11.10.2007

Albania liittyy iloiseen Internet-perheeseemme

Sain eilen luullakseni elämäni ensimmäisen albaniankielisen roskapostiviestin. Virkistävä tuulahdus Välimereltä väärin kirjoitetun amerikanenglannin ja Det här är ett riktigt fint erbjudande -tiedotteiden lomassa?
To: silvonen@iki.fi
Subject: Tv Live shqip ne internet
From: [sensuroitu]
Date: Wed, 10 Oct 2007 13:04:14 -0400

Tash e tutje edhe ne internet Tv Shqiptare Live doni te shikoni kto tv kanale ne internet 100% SHQIP BBF KTV News24V RTK Tirana TV Vizion Plus Alsat TVSH vizito : [sensuroitu] ___________________________________________ MBAJE MEND