Olen viime päivinä vertaillut eri yrityswikiohjelmistoja. Yrityswikin tärkein ominaisuus vaikka MediaWikiin verrattuna on mielestäni se, että wikin eri osiin pitää pystyä asettamaan erilaiset pääsyrajoitukset. Lisäksi wikin pitää olla helposti muokattava myös niille, jotka eivät vapaaehtoisesti wikittäisi (WYSIWYG-vaihtoehto?). Liitetiedostojen fiksu käsittely on myös toivottavaa.
Australialaisen Atlassianin Confluence on käytössä monessa suomalaisessakin organisaatiossa ainakin yliopistomaailmassa. Atlassianin sivustoa selailemalla saa heti käsityksen, mitä on ostamassa, ja Confluencella pystyy nopeasti pystyttämään mukavan pikku wikin. Ohjelmistossa on kuitenkin joitakin ikäviä puutteita ja bugeja, joiden paikkaaminen tuntuu kestävän, esimerkiksi taulukoiden solujen yhdistäminen, sekoilut muokkaustilasta toiseen siirryttäessä ja Office 2007 -dokumenttien indeksoinnin puute. Onko ohjelmiston perusrakenteessa heikkouksia, jotka vaikeuttavat joidenkin ominaisuuksien lisäämistä? Miten Confluence skaalautuu, jos käyttäjämäärä kasvaa ja tarpeet lisääntyvät?
MindTouch oli minulle uusi tuttavuus. Ensi vaikutelma firman sivustosta oli puppusanojen paljous: ROI sitä ja enterprise class tätä, mutta missä voin nähdä ihan oikeasti, miltä se näyttää? Community Portal -wikistä löytyi onneksi vähän konkreettisempaa tietoa. Wiki vaikuttaa varsin asialliselta, ja laajennettavuus esimerkiksi mashup-tekniikoilla näyttäisi olevan MindTouchin vahvuuksia: se ei ole pelkkä wiki, vaan tarkoitettu yleiseksi intranet- tai ekstranetohjelmistoksi. Yllättävintä oli se, että wikissä ei ole omaa syntaksia, vaan sivujen sisältö tallentuu XHTML-muodossa. Mutta miksi en ole kuullut MindTouchista aiemmin?
TWiki on ilmainen, mutta sen hieman nörttimäinen olemus ja RCS-pohjaisuus mietityttävät. Olisiko oikea tietokanta kuitenkin luotettavampi vaihtoehto?
Myös Microsoft SharePointissa on olevinaan sisään rakennettu wiki, mutta ainakin Windows SharePoint Services 3.0:ssa se on kovin köykäinen: sivuja pystyy luomaan ja linkkejä lisäämään, mutta siinä (melkein) kaikki wikimäisyys. SharePoint on yhä ensisijaisesti Office-dokumenttien muokkaus- ja varastointipaikka.
Mikä olisi paras vaihtoehto nyt ja kolmen vuoden päästä? Ja olenko vielä huomannutkaan sitä parasta vaihtoehtoa? Pähkäily jatkuu.
20.7.2009
Parhaan yrityswikin metsästys
Kirjoitti Mikko klo 15:19 3 kommenttia
Otsikot: tietotekniikka
Synonyymit taipuvat myös englanniksi
Microsoft kertoo Office Natural Language Team -blogissaan, että Microsoft Office 2010:een on tulossa taivuttava englannin synonyymisanasto. Kauan siinä menikin! Vastaava suomen synonyymisanasto, josta kirjoitin aiemmin, on ollut mukana Officessa jo 1990-luvulta asti, mutta se taisi olla edellä aikaansa, eikä Microsoft tainnut ominaisuutta silloin liiemmälti hehkuttaakaan.
Kirjoitti Mikko klo 14:16 0 kommenttia
Otsikot: kieliteknologia
30.5.2009
Pihakirppis Koskelantie 29:ssä sunnuntaina 7.6.
Taloyhtiömme historian (tai ainakin tämän vuosituhannen) ensimmäinen pihakirppis järjestetään Koskelantie 29:n pihalla Helsingin Käpylässä sunnuntaina 7.6.2009 klo 10–13. Tavaraa lapsille ja aikuisille! Kahvia ja pullaa! Tervetuloa!
Kirjoitti Mikko klo 16:10 0 kommenttia
Otsikot: sekalaiset
23.3.2009
Lippu.fi jumissa, dinosaurukset asialla?
Yritin tänä aamuna ostaa lippuja dinosaurustapahtumaan, mutta muillakin taisi olla sama aikomus: Lippu.fi on ollut jo monta tuntia jumissa. Ilmeisesti koko palvelu pitäisi hajottaa atomeiksi ja rakentaa uudelleen pilven päälle, jotta tilapäinen kapasiteetin kasvatus onnistuisi? Hassua, että tapahtumanjärjestäjät valitsevat näin toimimattoman myyntikanavan, mutta kaipa heille on pääasia, että kaikki liput menevät kaupaksi.
Säästyvätpähän rahat (hinta oli suolainen), mutta tytär saattaa pettyä.
Kirjoitti Mikko klo 12:53 1 kommenttia
Otsikot: tietotekniikka
