Ensimmäinen Lean Six Sigma -harjoitukseni on loppusuoralla: jäljellä on enää vaikein osa eli parannusten keksiminen ja aikaansaaminen! Projektini aiheena on ollut ohjelmistovirheiden ehkäiseminen ja havaitseminen. Edellisissä vaiheissa kaivoimme dataa muutostietokannasta ja versionhallinnasta sekä tutkimme virheiden juurisyitä ja niiden esiintymistä ohjelmiston eri osissa.
Mitä mieltä olen Lean Six Sigmasta? Kokemuksen syvä rintaääni syntyisi vasta usean erityyppisen projektin myötä, mutta pari ajatuksenraakiletta sallittakoon:
DMAICin kaltainen vaihemalli tuo ryhtiä parannushankkeeseen: osapäiväiset projektit tuppaavat hiipumaan hiljaa pois alkuinnostuksen jälkeen, jollei niillä ole selvää rakennetta.
Päätöksenteon perustuminen faktoihin ja tilastotieteeseen eikä mieleenjuolahduksiin on kaunis periaate, mutta Six Sigman tilastolliset menetelmät jäivät omassa hankkeessani vähälle käytölle, koska dataa ei ollut ihan tarpeeksi. Lisäksi ohjelmistovirheet ovat alttiita tulkinnalle: Mikä on virhe, mikä puuttuva ominaisuus? Onko virheet kuvattu samalla tavalla kaikissa projekteissa? Miten erilaisia juurisyyanalyyseja syntyisi, jos saman datan antaisi analysoitavaksi kahdelle eri porukalle? Vähäinenkin data voi silti estää hyttysen ampumisen tykillä.
Käytänkö Lean Six Sigmaa seuraavassa parannushankkeessani? Aika näyttää.