8.3.2007

Google osaa suomen taivutusmuodot

Tajusin juuri, että Google osaa nykyään suomen kielen taivutusmuodot ja yhdyssanat, ainakin jos sitä käyttää suomenkielisillä asetuksilla: jos annan esimerkiksi hakusanan konsultointi, Google löytää mm. sanat konsultoinnista ja kieliteknologiakonsultointia. Milloinhan tämä ominaisuus on lisätty? Näköjään se on ollut käytössä jo ainakin tammikuussa. Olen tainnut itse hakea viime aikoina tietoa enimmäkseen englanninkielisillä hakusanoilla, eikä Google itse ole pitänyt melua parannuksesta, vaikka ”suomalaisen ymmärtäminen” on yksi kilpailevan www.fi:n myyntivalteista.

Kukahan on tehnyt Googlelle morfologiapalikan? Yleensä valmistajan voi tunnistaa jonkin sanastossa olevan pienen erikoisuuden perusteella; pitääpä testailla...

3 kommenttia:

  1. Voisikohan yhdyssanaosuma johtua kuitenkin vain siitä, että olet käyttänyt tekstissä tavutusvihjettä (SHY) juuri tuossa kohdassa? En ainakaan itse äkkiseltään saanut muuten yhdyssanoja tuloksiin.
    Yleisimpien taivutuspäätteiden tunnistaminen onnistuukin jo paljon helpommin. Joka tapauksessa mielenkiintoinen havainto, täytyypä itsekin tutkia tarkemmin.

    VastaaPoista
  2. Jatkona edelliseen:
    Testasin omalla sivullani, ja pikaisen testin tuloksena oli, että taivutetuista sanoista noin puolet löytyi perusmuodolla. Ei siis näytä olevan käytössä kovin erikoista morfologiapalikkaa, mutta vaikuttaa jo tuollaisenaankin sen verran hyödylliseltä, että vaihdan oman selaimeni haut google.com'ista google.fi:hin.

    VastaaPoista
  3. No joo, ei se sentään yhdyssanoja osaakaan... Tämä oli eka kerta, kun kokeilin tavutusvihjeitä WWW:ssä, ja olin jo unohtanut kokeiluni.

    VastaaPoista